Suunnitelmien mukaan Polamkin uusi koulutus alkaisi syksyllä 2014 ja haku koulutukseen alkaisi vuoden vaihteessa. Edellisestä hakuprosessista kasvaneena ja muista opiskeluvaihtoehdoista luopuneena on suunta taas kohti Polamkin hakuprosessia. Koulutus muuttuu korkeakoulututkinnoksi ja hakuprosessi muuttuu hieman. Poliisiksi vaadittavat ominaisuudet eivät kumminkaan paljoa voi muuttua, ovathan koulutettavat edelleenkin tulevaisuuden poliiseja.
Aiemmin koin heikkoudekseni itsepuolustustaitojen puuttumisen. Haastattelijat tosin ovat melko varmuudella lukeneet heikkoudeksi nuoren iän. Nyt olen kumminkin ottanut tavoitteekseni hankkia itsepuolustustaitoja. Tavoitteen toteutus on alkanut Krav Magan peruskurssilla ja kovalla harjoittelulla niin peilin edessä kuin töissä luppoajalla. Toiseksi heikkoudekseni voisin sanoa toisen kotimaisen kielen. Onneksi tässäkin asiassa harjoitus ja maltti on valttia. Teen töitä ympäristössä, jossa kuulee jatkuvasti puhuttavan ruotsia. Tämän avulla kielen ymmärtäminen kehittyy ja voin itsekin välillä puhua toisella kotimaisella.
Jokaisella on mahdollisuus päästä haluamaansa koulutukseen, jos terveydentila ei sitä estä. On vain löydettävä kehitettävät kohdat ja uskottava omaan tekemiseensä. Nöyrä saa olla, muttei liian nöyrä. Uskomalla itseensä ja harjoittelemalla pääsee pitkälle!
Kuukausi valintakokeisiin: kuntokoe, kirjallinen koe, tutkintokielen koe ja psykologinen arvio. Tämä on vasta ensimmäinen vaihe, mutta tärkeä jatkon kannalta. Kunto koe 5p, kirjallinen koe 3p, tutkintokielen koe 8p - näihin voit vaikuttaa omalla aktiivisuudellasi. Tämä blogi tulee sisältämään harjoitteluni kuukauden ajalta lähinnä kuntokokeita silmällä pitäen. Suurin työ kirjallisten osuuksien osalta on jo tehty.
torstai 24. lokakuuta 2013
keskiviikko 26. kesäkuuta 2013
Opiskelijavalinnat
Polamkin opiskelijavalinnat on tehty. Sisäänpääsy edellytti 19p, kun itse sain 17p. Taitaa olla päässä jotain vikaa, kun psykologisissa olisi ollut parannettavaa. Ei vaan, psykologisten tarkoituksena on ilmeisesti etsiä poliisiksi sopivia luonnetyyppejä. Luonteeltaan sopimatonkin voi päästä kouluun, jos kaikesta muusta ansaitsee täydet pisteet. Toinen parannuksen paikka olisi ollut haastattelu/ryhmätehtävä. Nyt on tiedossa kompastuskohdat ja seuraavalla kerralla handlaa ne, jos hakuprosessi ei tule uuden koulutuksen myötä muuttumaan. Suunnitteilla oli, ettei kuntotesteistä enää jaettaisi pisteitä. Siinä siis tippuisi meitiltä jo täydet 5 pistettä. Onneksi kirjallisetkin oli vahvuuteni, joten ei tuon pitäisi haitata. Minun ei pitänyt hakea kouluun kuin vain kerran. Nälkä kasvaa syödessä, pakko syödä lisää.
Uusi koulutus alkaa todennäköisesti elokuussa 2014. Suunnitelmani sitä ennen on hakeutua Rikosseuraamus alan koulutukseen tammikuussa 2014 alkavaan koulutukseen. Koulutus loppuisi huhtikuussa 2015 eli Polamkiin haku olisi suunnitelmissa elokuun 2015 alkavaan koulutukseen, ellei jo toukokuussa 2015 aloita jokin ryhmä.
Suunnitelmat muuttuu, mutta tavoitteet ovat olemassa. Edellinen hakuprosessi kasvatti ihmisenä ja opetti tuntemaan itseä. Nyt on paljon helpompi päästä seuraavalla kerralla sisään.
Hyvää alkanutta kesää kaikille ja tsemppiä kouluun hakeutuville!

perjantai 24. toukokuuta 2013
Polamkin kolmas vaihe?
Eipä ole Polamkista kirjettä näkynyt. Lieneekö eksynyt matkalle tai sitten sitä ei vain tule. Ei voi tietää. Hakupapereita jättäessä haastattelija sanoi, että varmasti pääsen kouluun sisään. Ehkä vielä on pieni toivon hiven, mutta todennäköisesti tämä hakuprosessi loppui juuri omalta osaltani.
Mitä seuraavaksi? Poliitikko voisi olla seuraava tavoite, onhan siinä peräti viisi samaa kirjainta järjestyksessä kuin poliisissa. Ei vaan, ovia avautuu ja sulkeutuu. Yhden sulkeutuessa toinen aukeaa, vaikka katsomme niin kauan sulkeutuvaa, ettemme huomaa auennutta ovea.

maanantai 13. toukokuuta 2013
Valintakokeen 2. vaihe
Tampereen Hervannassa käväisty toistamiseen. Vuorossa oli toinen vaihe: psykologisia testejä, ryhmätehtävä ja henkilökohtainen haastattelu. Hiukka sekotuin psykologisten jälkeen toiseen ryhmään, kun kohteliaasti jäin perää pitämään. No, eipä tuossa mitään, kun oikeaan paikkaan lopulta löysin. Ryhmätehtävä haldattu ja haastattelu ok. Sitten odotellaankin kutsua terveystarkastukseen, jonka pitäisi tulla viimeistään 24.5.2013. Kutsun saapuessa opiskelupaikka on aika varma, ellei terveydentilassa havaita jotain aivan uutta.
Luottavaisin mielin!
Luottavaisin mielin!
maanantai 29. huhtikuuta 2013
Kutsu valintakokeen 2. vaiheeseen
Tulihan se kutsu valintakokeiden 2. vaiheeseen. Ohjelmassa siis Poliisiammattikorkeakoulussa Tampereella ma 13.5. psykologinen testi, ryhmätehtävä ja haastattelu. Pisteitä haastattelusta ja ryhmätehtävästä voi vielä saada 0-5p. Psykologisten pisteet ovat ilmeisesti yhdistetty aiempiin psykologisiin, jolloin pisteitä ensimmäisen ja toisen vaiheen psykologisista tulee 0-6p. Parhaiten menestyneet pääsevät vielä kolmanteen vaiheeseen eli terveystarkastukseen. Sinne kutsu saapuu viimeistään 24.5. Nyt katse toiseen vaiheeseen ja sitä kautta kouluun sisälle. Lopullisten valintojen tiedot tulevat 18.6. Enää 50 päivää!
tiistai 9. huhtikuuta 2013
Valintakokeen 1. vaihe ohi
Nyt on ensimmäinen valintakoe takana. Päivä alkoi psykologisilla kokeilla. Palikkatestejäkin päästiin vääntämään laatikoiden hahmottamistehtävillä. Ei ihan "tiputa oikean muotoinen palikka oikean muotoisesta kolosta laatikkoon" testejä kumminkaan.
Päivä jatkui kuntotestien muodossa. 1500m juoksussa alittui jopa 7 min. Testit jatkui mukavasti:
30sek istumaannousu 2,5kg levypaino niskantakana 30 suoritusta,
2m seinämän ylitys päivän ensimmäisellä puhtaalla kympillä,
80kg nukkekin nousi puhtaasti ja kulki 20m täydet 10 pistettä tuoden ja
leukatalja (70% omastapainosta) lopetettiin tuloskortin viimeiseen numeroon eli 20 toistoa.
Penkkipunnerruksessakin pääsi kysäisemään täysien pisteiden rajaa, jonka seurauksena lopetin 25 toistoon.
Viimeisenä 100m uinti meni mukavasti palauttavana hyväksyttyyn aikaan 2:08.
Kuntokokeiden osalta ryhmässämme vain kahden leikkipäättyi näissä karkeloissa siihen.
Viimeisenä olikin kirjallisten vuoro. Ensin kirjallinen 25min, jossa yhden kohdän jätin tyhjäksi, koska en ollut aivan varma vastauksesta. Ennemmin 0p kuin -1p. Kirjallisen jälkeen jatkui suoraan tiivistelmällä. Tiivistelmä tuli valmiiksi ajallaan ja ehdin vielä tarkistellakin sitä. Muutamaa asiaa jäin miettimään, mutta kuten arvointi kaaviossakin sanotaan yhdessä kohdassa niin lähes kaikki olennaiset asiat tuli ilmi. Pienen breikin jälkeen jatkettiin aineistopohjaisella kirjoitelmalla. Kirjoitelman molemmat aiheet tuntuivat helpoilta, mutta toinen oli valittava. Kirjoitelma syntyi nopeasti ja hetken peukaloiden pyörittelyn jälkeen keksin vielä, että voin loppuun lisätä kirjoitelman kokoavan kappaleen. Näin aika tuli sopivasti käytettyä ja pääsin ensimmäisessä ryhmässä lähtemään pois kokeesta eli tunnin kuluttua kirjoitelmaosion alusta.
Fiilikset valintakokeiden ensimmäisestä vaiheesta ovat odotukselliset. Edelleen luottamus kouluun pääsemiseen on suuri. Ei ole mitään jossiteltavaa. Hieman flunssaisena, mutta parhaani tein. Kutsua toiseen vaiheeseen jäädään odottelemaan ja näillä näkymin kokeet jatkuu 14.5. Helsingissä. Uskomme näin!

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013
3... 2... Valintakokeet lähenee
Kunnon osalta työt on jo tehty, mutta kirjallisia on vielä tänään hiottu. Hyvä fyysinen kunto on valttia myös kirjallisissa ja psykologisissa. Kirjoitelmaa tosiaan tänään tullut vielä hiottua. Ensimmäinen olisi mielestäni ollut hylätty, koska ei ollut tarpeeksi omaa ajattelua. Toinen jo menetteli. Kolmas veikin jo hieman aiempia enemmän aikaa, mutta siihen olin tyytyväinen. Aikaa meni noin tunti ja tekstiä tuli reilu 400 sanaa. Tähän tekstiin tein myös suunnitelman ennen kuin aloitin kirjoittamaan. Pitänee muistaa kokeessakin, että aikaa on ihan tarpeeksi, jotta ehtii suunnitella tekstin ennen kirjoittamista. Tästä on hyvä lähteä luottavaisin mielin huomenna töiden jälkeen kohti Tamperetta.
lauantai 6. huhtikuuta 2013
Viimeinen treeni ennen valintakoetta
Harjoittelutaukoa on tullut melko paljon, mutta testitulokset eivät ole heikentyneet. Uinti ja 1500m jäi testaamatta, mutta luotto läpiviemiseen on kova.
Harjoitus:
Harjoitus:
- kävely 1,5km
- seinämän ylitys ensimmäisellä yrityksellä
- 30sek. istumaannousut 2,5kg levypaino niskantakana 25toistoa
- "seinämänylitys" kuntosalin taljahärvelin yli eli tavallaan vain tangon yli (ei seinää, johon jalat voisivat osua)
- maastaveto 3x90kg
- leukatalja 21x50kg
- sot. pp 27x37,5kg
- vatsapenkki 20 toistoa ja n. 2km kävely
Testitulosten perusteella voidaan todeta tavoitteiden olevan jo saavutettu. 1500m, nukenkanto ja uinti nähdään vasta tiistaina.
maanantai 1. huhtikuuta 2013
Takapakkia, mutta usko säilynyt
Kuntotesteihin harjoittelu on nyt ollut tauolla, kun reväytin pohkeen - töissä. Lisäksi flunssa on puskenut päälle. Nyt olisi kumminkin tarkoitus ottaa polkupyörä alle ja lähteä maastoon seikkailemaan. Pyöräilykypärä päähän ja menoksi. Sääri- ja polvisuojatkin voisivat olla paikallaan. Salillakin saatan matkalla käydä, vaikka vielä on hieman tukkoinen olo.
Viikko vielä ja sitten on näytönpaikka.
Viikko vielä ja sitten on näytönpaikka.
tiistai 19. maaliskuuta 2013
Kuudelta ylös ja lenkille
Tänään heräsin kuuden maissa, vaikka herätys olisi ollut vasta klo 7.45. Päätin sitten käyttää ajan hyödykseni ja käydä pienellä verkalla taas eli 2km lenkillä. Yöllä satannut lumi jään päällä antoi pientä lisä haastetta matkaan.
Ti 19.3.2013
Juoksuharjoittelu:
Ti 19.3.2013
Juoksuharjoittelu:
- 2km lenkki (11min 48sek; 1,2km väliaika 7:15)
Alkumatkan (1,2km) keskinopeus oli 9,93km/h ja loppupätkän (800m) 10,55km/h. Kokomatkan keskinopeus oli 10,17km/h. Vielä pitäisi vauhtia kiristää. Uskotaan että vauhti nopeutuu kun tiet sulaa. Hiekotushiekka asfaltilla saattaa tehdä juoksusta raskaampaa, mutta siinä vaiheessa kunnon pitäisi olla jo parempi.
maanantai 18. maaliskuuta 2013
Uusi viikko käyntiin
Uusi viikko käynnistettiin kevyellä aamuverkalla eli 2km hölkällä.
Ma 18.3.2013
Juoksuharjoittelu:
- 2km hölkkäily (alle 12min)
Näin ollen keskinopeus lenkillä oli suunnilleen 10km/h. Tuota lenkkiä voisi alkaa juoksemaan aamuisin, jos aika sallii. Tavoitteeksi voisi asettaa 10min 40sek jolloin vauhti olisi naisten 1500m minimi vauhti.
sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
Su 17.3.2013
Kuntosaliharjoittelu:
Kuntosaliharjoittelu:
- noin 1,5km hölkkä
- 5x seinämänylitys (n. 2m)
- poseeraus haba 4x15x10kg
- istumaannousu 4kg lisäpainolla 26 toistoa
- sot. pp 26x40kg 14x45kg 7x50kg 12x40kg
- mave 10x70-75-80-70kg
- 30sek istumaannousu 4kg lisäpainolla 19-20 toistoa
- 5x seinämänylitys (n. 2m)
- noin 1,5km hölkkä
Tällä kertaa minuuttivedot jäivät juoksematta. Huomenaamulla (jos ehtii) ohjelmassa olisi sitten lenkki tai minuuttivedot. Tältä osaa siirtyminen kirjallisten harjoittelun pariin.
lauantai 16. maaliskuuta 2013
Juoksuharjoittelu:
- 6,5km lenkki (alle 41,5min)
- venyttelyt
| Alustavaa harjoitusohjelmaa, jota työajat muuttavat |
Aamulenkki appelsiinin voimin ja aamupala vasta juoksemisen jälkeen. Tällä kertaa jalassa ei ollut Asicsin lenkkarit vaan vanhat Brooksit, joita nyttemmin olen käyttänyt parkour-kenkinä. Lenkki meni nopeammin kuin edellisellä kerralla, vaikka matkaan mahtui muutama kävelypätkäkin. Keskinopeudeksi sain 9,45km/h. Tällä nopeuden kehityksellä oltaisiin naisten 1500m vauhdissa jo seuraavien neljän lenkin jälkeen. Alustavassa harjoitusohjelmassani jäljellä olisi enää neljä 6,5km lenkkiä, mutta lisäksi myös minuuttivetoja. Nyt vielä about 4,5h palautusta ennen iltapäivän kuntosaliharjoitusta.
torstai 14. maaliskuuta 2013
Tavoitteita jo saavutettu
Aamutreeniä aina kun työt sallivat. 26 päivän päästä testit ovat jo takana päin.
To 14.3.2013
Kuntosaliharjoittelua:
- juoksumatto 10min + venyttelyt
- sot. pp 26x40kg 8x50kg 6x50kg 8x45kg 6x45kg
- leukatalja 21x50kg 6x60kg 8x55kg 6x55kg
- mave 4x8x70kg
- rv 1x70kg
- pystypunnerrus 4x12x25kg
- "allah" vatsat 4x25x35kg
- poseeraus haba 3x15x12,5kg
maanantai 11. maaliskuuta 2013
Valintakoekutsu ja reeni jatkuu
Nyt on valintakoekutsu kourassa ja päivämäärä selvillä. Ti 9.4. starttaa 1. vaihe osaltani. Siihen asti reenataan.
Ma 11.3.2013
Aamu kuntosaliharjoittelua:
Ma 11.3.2013
Aamu kuntosaliharjoittelua:
- crossing + venyttelyt
- sot. pp 8-6-5x 50kg 4x55kg 2x 60kg 6x 50kg
- leuat 5kg lisäpainolla 8-6-4x, ilman lisäpainoa 6x
- "allah" vatsat 5x20x 35kg taljassa
- "poseeraus" haba 5x12x 15kg taljoissa
- olkapäät (käsipainot 5kg eteen nosto) 5x10x
- rv (rinnalleveto) 3x3x 60kg
- pystypunnerrus 3x10x 20kg
Nyt kun on kuntotestien suorituskortti kädessä, osaan taas asettaa itselleni tavoitteita testejen osalta. Vatsalihaksia tietenkin on vähintään saatava 15 toistoa, mutta oma tavoitteeni on 25 toistoa. Seinämä on päästävä yli täysillä pisteillä. Nukenkannossakin tavoitteena on täydet pisteet. Käsinkohonta suorituskortissa loppuu 20 toistoon, joten tavoitteena on saada 21 toistoa. Penkkipunnerruksessa tavoitteena on 26 toistoa, koska suorituskortissa viimeinen numero on 25. Uinti alle 3min ja 1500m alle miesten rajan eli alle 7min 15sek. Näitä siis tavoittelemaan.
Nyt seuraavat kaksi päivää ovat lepopäiviä (ellei työt anna aikaa lenkille) ja taas torstaina kuntosaliharjoittelua.
sunnuntai 10. maaliskuuta 2013
Kuukausi valintakokeisiin
Polamkin kuntokoe sisältää 1500m juoksun, 30sek. istumaannousut lisäpainon kanssa 2,5kg / 5kg, leuanvedot (naisilla talja 70% omasta painosta), penkkipunnerruksen 37,5kg / 62,5kg, n. 80-90kg nuken siirron, seinämän ylityksen ja 100m uinnin. Yhden näistä saa reputtaa päästäkseen muihin osioihin. Toisesta reputuksesta valintakoe päättyy siihen. Kuntokokeeseen on siis syytä valmistautua huolella ja varmistaa ennen testejä, että minimi vaatimukset täyttyvät.
Näin kuukautta ennen valintakoetta oma harjoitteluni on edennyt kunnon ylläpito vaiheeseen. Olen jo kerran elänyt Polamkin valintakoe harjoitteluvaiheen läpi, vaikka itse haen vasta ensimmäistä kertaa kouluun. Pari hakujaksoa takaperin autoin ystäväni kuntokokeesta läpi "valmentamalla" häntä kohti kokeita. Nyt on oma vuoroni yrittää.
Harjoittelujaksoni alkoi eilen kuntosaliharjoittelulla. Tässä maistiaisia tulevasta kuukaudesta.
Lauantai 9.3.2013

- sot. pp (sotilas penkkipunnerrus) 10x40kg 3x10x45kg 10x40kg
- istumaannousu jalat tuettuna 4kg lisäpainolla x20
- leuanvedot x10
- leukatalja 4x10x50kg
- istumaannousu jalat tuettuna 4kg lisäpainolla 30sek. (19 toistoa)
- maastaveto 10x60kg 10x70kg 10x80kg (hyvää harjoittelua nuken siirtoon)
Lisäksi alkuun ja loppuun n. 10min hölkkäkävely (1,5km)
Sunnuntai 10.3.2013
Juoksuharjoittelu:
- 6,5km lenkki (43min)
- venyttelyt
Lenkin tavoitteena oli pitää sama vauhti alusta loppuun ja juosta koko matka. Molemmat onnistuivat melko hyvin. Vauhti reipastui loppua kohti, mutta yhtäkään kävelyaskelta matkaan ei mahtunut. Keskinopeus oli n. 9km/h, kun naisten vauhti valintakokeiden 1500m juoksussa täytyisi olla vähintään 11,25km/h alittaakseen 8min rajan. Lenkki osoitti kunnon olevan ok. Tavoitteenani on juosta sama lenkki ennen valintakokeita 11km/h keskinopeudella, joka osoittaisi 1500m kulkevan leikiten, jolloin voimia jää myös muihin osioihin.
Harjoittelu kuukautta ennen valintakoetta on nyt kännistetty.
Tilaa:
Kommentit (Atom)