Suunnitelmien mukaan Polamkin uusi koulutus alkaisi syksyllä 2014 ja haku koulutukseen alkaisi vuoden vaihteessa. Edellisestä hakuprosessista kasvaneena ja muista opiskeluvaihtoehdoista luopuneena on suunta taas kohti Polamkin hakuprosessia. Koulutus muuttuu korkeakoulututkinnoksi ja hakuprosessi muuttuu hieman. Poliisiksi vaadittavat ominaisuudet eivät kumminkaan paljoa voi muuttua, ovathan koulutettavat edelleenkin tulevaisuuden poliiseja.
Aiemmin koin heikkoudekseni itsepuolustustaitojen puuttumisen. Haastattelijat tosin ovat melko varmuudella lukeneet heikkoudeksi nuoren iän. Nyt olen kumminkin ottanut tavoitteekseni hankkia itsepuolustustaitoja. Tavoitteen toteutus on alkanut Krav Magan peruskurssilla ja kovalla harjoittelulla niin peilin edessä kuin töissä luppoajalla. Toiseksi heikkoudekseni voisin sanoa toisen kotimaisen kielen. Onneksi tässäkin asiassa harjoitus ja maltti on valttia. Teen töitä ympäristössä, jossa kuulee jatkuvasti puhuttavan ruotsia. Tämän avulla kielen ymmärtäminen kehittyy ja voin itsekin välillä puhua toisella kotimaisella.
Jokaisella on mahdollisuus päästä haluamaansa koulutukseen, jos terveydentila ei sitä estä. On vain löydettävä kehitettävät kohdat ja uskottava omaan tekemiseensä. Nöyrä saa olla, muttei liian nöyrä. Uskomalla itseensä ja harjoittelemalla pääsee pitkälle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti