Suunnitelmien mukaan Polamkin uusi koulutus alkaisi syksyllä 2014 ja haku koulutukseen alkaisi vuoden vaihteessa. Edellisestä hakuprosessista kasvaneena ja muista opiskeluvaihtoehdoista luopuneena on suunta taas kohti Polamkin hakuprosessia. Koulutus muuttuu korkeakoulututkinnoksi ja hakuprosessi muuttuu hieman. Poliisiksi vaadittavat ominaisuudet eivät kumminkaan paljoa voi muuttua, ovathan koulutettavat edelleenkin tulevaisuuden poliiseja.
Aiemmin koin heikkoudekseni itsepuolustustaitojen puuttumisen. Haastattelijat tosin ovat melko varmuudella lukeneet heikkoudeksi nuoren iän. Nyt olen kumminkin ottanut tavoitteekseni hankkia itsepuolustustaitoja. Tavoitteen toteutus on alkanut Krav Magan peruskurssilla ja kovalla harjoittelulla niin peilin edessä kuin töissä luppoajalla. Toiseksi heikkoudekseni voisin sanoa toisen kotimaisen kielen. Onneksi tässäkin asiassa harjoitus ja maltti on valttia. Teen töitä ympäristössä, jossa kuulee jatkuvasti puhuttavan ruotsia. Tämän avulla kielen ymmärtäminen kehittyy ja voin itsekin välillä puhua toisella kotimaisella.
Jokaisella on mahdollisuus päästä haluamaansa koulutukseen, jos terveydentila ei sitä estä. On vain löydettävä kehitettävät kohdat ja uskottava omaan tekemiseensä. Nöyrä saa olla, muttei liian nöyrä. Uskomalla itseensä ja harjoittelemalla pääsee pitkälle!
Polamk - Täältä tullaan
Kuukausi valintakokeisiin: kuntokoe, kirjallinen koe, tutkintokielen koe ja psykologinen arvio. Tämä on vasta ensimmäinen vaihe, mutta tärkeä jatkon kannalta. Kunto koe 5p, kirjallinen koe 3p, tutkintokielen koe 8p - näihin voit vaikuttaa omalla aktiivisuudellasi. Tämä blogi tulee sisältämään harjoitteluni kuukauden ajalta lähinnä kuntokokeita silmällä pitäen. Suurin työ kirjallisten osuuksien osalta on jo tehty.
torstai 24. lokakuuta 2013
keskiviikko 26. kesäkuuta 2013
Opiskelijavalinnat
Polamkin opiskelijavalinnat on tehty. Sisäänpääsy edellytti 19p, kun itse sain 17p. Taitaa olla päässä jotain vikaa, kun psykologisissa olisi ollut parannettavaa. Ei vaan, psykologisten tarkoituksena on ilmeisesti etsiä poliisiksi sopivia luonnetyyppejä. Luonteeltaan sopimatonkin voi päästä kouluun, jos kaikesta muusta ansaitsee täydet pisteet. Toinen parannuksen paikka olisi ollut haastattelu/ryhmätehtävä. Nyt on tiedossa kompastuskohdat ja seuraavalla kerralla handlaa ne, jos hakuprosessi ei tule uuden koulutuksen myötä muuttumaan. Suunnitteilla oli, ettei kuntotesteistä enää jaettaisi pisteitä. Siinä siis tippuisi meitiltä jo täydet 5 pistettä. Onneksi kirjallisetkin oli vahvuuteni, joten ei tuon pitäisi haitata. Minun ei pitänyt hakea kouluun kuin vain kerran. Nälkä kasvaa syödessä, pakko syödä lisää.
Uusi koulutus alkaa todennäköisesti elokuussa 2014. Suunnitelmani sitä ennen on hakeutua Rikosseuraamus alan koulutukseen tammikuussa 2014 alkavaan koulutukseen. Koulutus loppuisi huhtikuussa 2015 eli Polamkiin haku olisi suunnitelmissa elokuun 2015 alkavaan koulutukseen, ellei jo toukokuussa 2015 aloita jokin ryhmä.
Suunnitelmat muuttuu, mutta tavoitteet ovat olemassa. Edellinen hakuprosessi kasvatti ihmisenä ja opetti tuntemaan itseä. Nyt on paljon helpompi päästä seuraavalla kerralla sisään.
Hyvää alkanutta kesää kaikille ja tsemppiä kouluun hakeutuville!

perjantai 24. toukokuuta 2013
Polamkin kolmas vaihe?
Eipä ole Polamkista kirjettä näkynyt. Lieneekö eksynyt matkalle tai sitten sitä ei vain tule. Ei voi tietää. Hakupapereita jättäessä haastattelija sanoi, että varmasti pääsen kouluun sisään. Ehkä vielä on pieni toivon hiven, mutta todennäköisesti tämä hakuprosessi loppui juuri omalta osaltani.
Mitä seuraavaksi? Poliitikko voisi olla seuraava tavoite, onhan siinä peräti viisi samaa kirjainta järjestyksessä kuin poliisissa. Ei vaan, ovia avautuu ja sulkeutuu. Yhden sulkeutuessa toinen aukeaa, vaikka katsomme niin kauan sulkeutuvaa, ettemme huomaa auennutta ovea.

maanantai 13. toukokuuta 2013
Valintakokeen 2. vaihe
Tampereen Hervannassa käväisty toistamiseen. Vuorossa oli toinen vaihe: psykologisia testejä, ryhmätehtävä ja henkilökohtainen haastattelu. Hiukka sekotuin psykologisten jälkeen toiseen ryhmään, kun kohteliaasti jäin perää pitämään. No, eipä tuossa mitään, kun oikeaan paikkaan lopulta löysin. Ryhmätehtävä haldattu ja haastattelu ok. Sitten odotellaankin kutsua terveystarkastukseen, jonka pitäisi tulla viimeistään 24.5.2013. Kutsun saapuessa opiskelupaikka on aika varma, ellei terveydentilassa havaita jotain aivan uutta.
Luottavaisin mielin!
Luottavaisin mielin!
maanantai 29. huhtikuuta 2013
Kutsu valintakokeen 2. vaiheeseen
Tulihan se kutsu valintakokeiden 2. vaiheeseen. Ohjelmassa siis Poliisiammattikorkeakoulussa Tampereella ma 13.5. psykologinen testi, ryhmätehtävä ja haastattelu. Pisteitä haastattelusta ja ryhmätehtävästä voi vielä saada 0-5p. Psykologisten pisteet ovat ilmeisesti yhdistetty aiempiin psykologisiin, jolloin pisteitä ensimmäisen ja toisen vaiheen psykologisista tulee 0-6p. Parhaiten menestyneet pääsevät vielä kolmanteen vaiheeseen eli terveystarkastukseen. Sinne kutsu saapuu viimeistään 24.5. Nyt katse toiseen vaiheeseen ja sitä kautta kouluun sisälle. Lopullisten valintojen tiedot tulevat 18.6. Enää 50 päivää!
tiistai 9. huhtikuuta 2013
Valintakokeen 1. vaihe ohi
Nyt on ensimmäinen valintakoe takana. Päivä alkoi psykologisilla kokeilla. Palikkatestejäkin päästiin vääntämään laatikoiden hahmottamistehtävillä. Ei ihan "tiputa oikean muotoinen palikka oikean muotoisesta kolosta laatikkoon" testejä kumminkaan.
Päivä jatkui kuntotestien muodossa. 1500m juoksussa alittui jopa 7 min. Testit jatkui mukavasti:
30sek istumaannousu 2,5kg levypaino niskantakana 30 suoritusta,
2m seinämän ylitys päivän ensimmäisellä puhtaalla kympillä,
80kg nukkekin nousi puhtaasti ja kulki 20m täydet 10 pistettä tuoden ja
leukatalja (70% omastapainosta) lopetettiin tuloskortin viimeiseen numeroon eli 20 toistoa.
Penkkipunnerruksessakin pääsi kysäisemään täysien pisteiden rajaa, jonka seurauksena lopetin 25 toistoon.
Viimeisenä 100m uinti meni mukavasti palauttavana hyväksyttyyn aikaan 2:08.
Kuntokokeiden osalta ryhmässämme vain kahden leikkipäättyi näissä karkeloissa siihen.
Viimeisenä olikin kirjallisten vuoro. Ensin kirjallinen 25min, jossa yhden kohdän jätin tyhjäksi, koska en ollut aivan varma vastauksesta. Ennemmin 0p kuin -1p. Kirjallisen jälkeen jatkui suoraan tiivistelmällä. Tiivistelmä tuli valmiiksi ajallaan ja ehdin vielä tarkistellakin sitä. Muutamaa asiaa jäin miettimään, mutta kuten arvointi kaaviossakin sanotaan yhdessä kohdassa niin lähes kaikki olennaiset asiat tuli ilmi. Pienen breikin jälkeen jatkettiin aineistopohjaisella kirjoitelmalla. Kirjoitelman molemmat aiheet tuntuivat helpoilta, mutta toinen oli valittava. Kirjoitelma syntyi nopeasti ja hetken peukaloiden pyörittelyn jälkeen keksin vielä, että voin loppuun lisätä kirjoitelman kokoavan kappaleen. Näin aika tuli sopivasti käytettyä ja pääsin ensimmäisessä ryhmässä lähtemään pois kokeesta eli tunnin kuluttua kirjoitelmaosion alusta.
Fiilikset valintakokeiden ensimmäisestä vaiheesta ovat odotukselliset. Edelleen luottamus kouluun pääsemiseen on suuri. Ei ole mitään jossiteltavaa. Hieman flunssaisena, mutta parhaani tein. Kutsua toiseen vaiheeseen jäädään odottelemaan ja näillä näkymin kokeet jatkuu 14.5. Helsingissä. Uskomme näin!

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013
3... 2... Valintakokeet lähenee
Kunnon osalta työt on jo tehty, mutta kirjallisia on vielä tänään hiottu. Hyvä fyysinen kunto on valttia myös kirjallisissa ja psykologisissa. Kirjoitelmaa tosiaan tänään tullut vielä hiottua. Ensimmäinen olisi mielestäni ollut hylätty, koska ei ollut tarpeeksi omaa ajattelua. Toinen jo menetteli. Kolmas veikin jo hieman aiempia enemmän aikaa, mutta siihen olin tyytyväinen. Aikaa meni noin tunti ja tekstiä tuli reilu 400 sanaa. Tähän tekstiin tein myös suunnitelman ennen kuin aloitin kirjoittamaan. Pitänee muistaa kokeessakin, että aikaa on ihan tarpeeksi, jotta ehtii suunnitella tekstin ennen kirjoittamista. Tästä on hyvä lähteä luottavaisin mielin huomenna töiden jälkeen kohti Tamperetta.
Tilaa:
Kommentit (Atom)